Yhteiskuntavastuu

Vakuutustoiminnan luonteeseen kuuluu yhteiskuntavastuu. Suomi-yhtiö tuottaa asiakkailleen ja heidän läheisilleen taloudellista turvaa. Vakuutuksenottajat täydentävät yhtiössä lakisääteistä sosiaaliturvaansa sekä säästävät turvaavasti ja tuottavasti.

Suomi-yhtiö jakaa koko vakavaraisuuspääomansa vakuutuksenottajille sitä mukaa kuin sen vakavaraisuusasema sallii. Yhtiö pyrkii mahdollisimman suureen tasapuolisuuteen palauttaessaan vapautuvaa vakavaraisuuspääomaa asiakkailleen.

Merkittävänä sijoittajana Suomi-yhtiö kantaa huolta myös yritysten tulevasta kehityksestä. Vastuullisena omistajana se osallistuu niiden kotimaisten yritysten kehittämiseen, joissa sillä on merkittävä omistus. Näin se osaltaan vaikuttaa siihen, että suomalaisen talouselämän toimijoilla on hyvät edellytykset menestyä ja sitä kautta luoda hyvinvointia yhteiskuntaan.

Terveyttä ja turvallisuutta edistävän toiminnan tukeminen on luontaista henkivakuutusyhtiölle. Suomi-yhtiö palkitsee vuosittain yhdessä Pohjolan kanssa suomalaisia lääkäreitä merkittävästä elämäntyöstä. Vuonna 2006 myönnettiin 17 000 euron suuruinen lääketieteen palkinto professori Jouko Lönnqvistille hänen ainutlaatuisesta elämäntyöstään psykiatrian alan tutkijana, tutkimustiedon välittäjänä ja yhteiskunnallisen keskustelun virittäjänä. Vuoden 2007 tammikuussa myönnettiin 20 000 euroon nostettu lääketieteen palkinto Valtakunnallisten Lääkäripäivien yhteydessä Helsingin yliopiston kanslerille, professori Kari Raiviolle tunnustuksena hänen merkittävästä elämäntyöstään lastenlääketieteen tutkijana ja kehittäjänä sekä hänen huomattavista ansioistaan yliopistotutkimuksen ja -koulutuksen edistäjänä.

Kuluneena tilivuonna Suomi-yhtiö ja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) sopivat jatkavansa pitkäaikaista yhteistyötään edelleen vuosina 2007 - 2009. Yhteistyön tarkoituksena on edistää uimaopetus- ja hengenpelastustyötä maassamme. Yhteistyöhön liittyen Suomi-yhtiö luovutti jälleen kesällä 2006 pelastusrenkaita maamme uimarannoille noin 50 paikkakunnalla. Talvella Suomi-yhtiö on mukana tukemassa jääturvallisuutta koululaisille suunnatussa SUH:n Järki jäällä -kampanjassa.

Tilivuonna Suomi-yhtiö oli mukana perustamassa Suomalaisten taidesäätiöiden yhdistystä. Muut viisi perustajayhteisöä ovat tunnettujen suomalaisyritysten taidesäätiöitä. Yhdistyksen kautta on mahdollista saada harvoin esillä ollutta taidetta suuren yleisön nähtäville. Suomi-yhtiöllä ei ole omia palvelukonttoreita, joissa taidetta voisi olla esillä. Yhdistyksen perustajayhteisöjen taidekokoelmat muodostavat merkittävän kokonaisuuden. Teoksia on yhteensä lähes 5 000, ja joukossa on kansallisia merkkiteoksia ja suomalaisen kuvataiteen helmiä. Yhdistyksen ensimmäinen taidenäyttely avataan Amos Andersonin taidemuseon tiloissa Helsingissä itsenäisyytemme juhlavuoden näyttelynä syksyllä 2007.